Mitäs nyt?

Persu Peikko

Vaikka peikkojen näkeminen kaikkialla onkin virkistävää puuhaa, niin täytyy sanoa, että on tässä Perussuomalaisten vaaliohjelmassa ansionsakin. Soini haluaa istua EU:n kanssa pöytään ja ilmoittaa, että emme enää tue Britannian jäsenyyttä 74:llä miljoonalla eurolla vuodessa. Nynny ei tekisi noin. Vaaliohjelmassa vaaditaan myös lisää koululiikuntaa, mutta numerot halutaan pois. Vaikka tämä saattaa tuntua triviaalilta, niin juuri näin pitäisi tehdä. Sillä on kauaskantoiset vaikutukset. Mutta vaikka tätä lukee miten päin tahansa, niin onhan tämä rakennettu - taitavasti tai vaiston varassa - erottelevien tunteiden, pelon, vihan ja ylpeyden päälle. Postmoderniin taiteeseen liittyvä plöräytys ohjelmassa kuulosti tutulta. Kun kaivelin muistiani, niin taisin olla kuusivuotiaana samaa mieltä. (Myöhemmin joku opetti minulle, että kaikki sellainen ei ole paskaa mitä minä en ymmärrä tai mistä en pidä.) Osa ohjelman kohdista on niin ristiriitaisia, että on hauska nähdä kumpaan suuntaan Perussuomalaiset lopulta pyllistävät. Suurituloisten ansiotuloverotusta halutaan kiristää, pääomatulojen verotusta halutaan kiristää ja muuttaa se progressiiviseksi ja yritysten osinkoverotusta ollaan tiukentamassa. Pienyritysten verotusta Persut olisivat valmiita alentamaan. Jää vähän epäselväksi, mikä osa tässä kannustaa ottamaan riskin ja perustamaan yrityksen. Yritystoiminnan ytimessä pitää olla tietenkin ihan jotain muuta kuin raha, mutta jos yrittäjällä ei ole taloudellista kannustetta, voi arvokkaita juttuja tehdä yhdistyspohjalta. (Tosin yhdistystenkin verotusta Persut ovat kiristämässä.)  

Herääminen

Pohdiskelin tässä, että ihmiset voi oikeastaan jakaa neljään ryhmään. Niihin, jotka elävät unessa, mutta ovat tietämättömyydessään onnellisia; niihin, jotka elävät unessa, mutta ovat onnettomia; niihin, jotka ovat heränneet, mutta ovat onnettomia ja niihin, jotka ovat hereillä onnellisia. 

Kymenlaaksolaisuuden ydin kiteytyy päivän Hesarissa. Leena Härkönen kirjoittaa lukijoiden Kouvolan Sanomiin lähettämien tekstiviestien pohjalta tehdystä Napakat - Kymenlaaksolainen valitusnäytelmä -teatterikappaleesta: “Vaan onpas omituista. Napakoiden ensi-illasta on kulunut melkein viikko, eikä sanomalehden tekstareissa ole ollut siitä mitään… Sitten se tulee: “Napakat ensi-ilta: loistava esitys, mutta yleisön taputukset kohtausten välillä häiritsivät katsojaelämystä.” Ilon kautta!

Sain emailin: “Tämä sähköpostiosoite on ilmoittaa sinulle, että olet voittanut palkinnon summa € 1000,000.00 (miljoona euroa) vain E-mail Postinumero Loterij edistämisohjelma pidetään Amsterdamissa Hollannissa. yhteyttä vaatimus menojen kanssa voittavan Viite ja lisätietoja.” Pitäisikö varmuuden vuoksi laittaa paluupostissa pankkiyhteyteni lisäksi myös sosiaaliturvatunnukseni?

Voiko tätä paremmin sanoa?

Meetings are an addictive, highly self-indulgent activity that corporations and other organizations habitually engage in only because they cannot actually masturbate. - Dave Berry (Tim Ferris: The 4-Hour Workweek)

Mielellä on taipumuksena (niillä meistä, joilla kävi kortikaalisessa lottoarvonnassa huono säkä) tehdä alkeellisia laskuvirheitä. Huomio kiinnittyy siihen mikä on vajaata, pielessä tai häiritsevää. Ne lasketaan miinuksiksi. Plussaksi kuitenkin tunnustetaan vain tavallisuudesta poikkeavat huippukokemukset, hankinnat ja saavutukset.

Historia on näköjään p*******ä.

Luin tänään Helsingin Sanomista, että Kuopiossa kiistellään 1914 rakennetun kalahallin purkamisesta. Torin alle rakennetaan parkkipaikkaa (joka eittämättä parantaa keskustan vetovoimaisuutta) ja jostan syystä vanha kalahalli pitää purkaa sen tieltä. (Joo, joo, varmasti huonokuntoinen. Samalla arviointiperusteella Prahassa ei olisi enää yhtään vanhaa rakennusta pystyssä.) Mistä tämä maalaiskaupunkilaisten viha vanhoja rakennuksia kohtaan kumpuaa? Tilalle on todennäköisesti tulossa paikallisen insinööriarkkitehdin piirtämä teräs-kaakeli-lasiilaatikko. Riemastuttavan fantastista. 

http://www.flickr.com/photos/aaluva/2746522548/

(Kuvassa vasemmalla on kalahalli. Taustalla näkyykin sitten jo modernin arkkitehtuurin helmiä.) 

Käännyttäjät

Joukossamme liikkuu patologisia käännyttäjiä. He ovat ihmisiä, joilla on pakonomainen tarve todistaa toisen vakaumus, elämäntapa tai maku vääräksi. He ovat ihmisiä, jotka nähdessään Matti Nykäsen ajattelevat vaistomaisesti, että he voivat parantaa Matin. Kaikki muuttuu, jos Masa vain saa riittävästi eheyttävää rakkautta. Patologiset käännyttäjät ovat ihmisiä, jotka kuullessaan tuttavapiirin homosta käyvät mielessään valtavan variaation erilaisia keinoja ja tekniikoita, joilla homo oivaltaisi, että kyllä se sittenkin on parempaa naisen kanssa. Kun käännyttäjä kuulee ystävältään, että hän ei syö purkkitonnikalaa missään muodossa, käännyttäjä näkee sen haasteena ja etsii verkosta tuhat yksi ruokaohjetta ja valmistaa niistä kahdeksan seuraavalle yhteiselle dinnerille. Purkkituna on kätketty alkuruokaan niin, että vasta kun käännytettävä ihmettelee oksennusrefleksinsä herkkyyttä, joutuu käännyttäjä paljastamaan, että “kyllä, purkkitonnikalastahan minä sen kastikkeen tein”. 

Urheilukentällä kuumottavat vanhemmat, herätkää!

Maailmassa on noin 30 000 ammattilaisurheilijaa. Ammattiurheilijan keskipalkka on 29 715 USD . Yksin usassa on yli 6 milj. esimiestä. Keskipalkka on 84 440 USD. 

Meillä on toivoa, osa 2

Istuin muutama päivä sitten taksissa, kun kuskini päästi sisälle kerääntyneen raivonsa ulos. (Taksikuskin KERS, kriisiyttävän energian reservi systeemi) Eteen ajaneen maasturikuskin ystävällinen hymy ja sanaton anteeksipyyntö eivät lepyyttäneet kuskiani. Töötöttelyä, tuplakeskareita ja käsillä huitomista säesti tuskainen ähkiminen. Isokokoinen ja tatuioitu maasturikuski nousi liikennevaloissa autostaan ja kuskini lukitsi viisaasti ovet. Sen verran taksimiehellä oli kuitenkin adrenaliinia veressään, että hän avasi ikkunan ja päästi uhon ilmoille. En saanut selvää sanoista. Ehkä ne eivät olleet sanoja. Mölinä ja urina välittivät viestin.

Loppumatkan muotoilin omaa kommenttiani kuskille. Päätin etten yritä korjata vihaa vihalla, vaan teen tästä sivistyneen oppikokemuksen kuskille. Lauttasaaren sillalla sain muotoiltua lauseen päässäni. Harjoittelin lausetta mielessäni. “Oliko käytöksesi mielestäsi asiallista?”. Perillä maksoin laskuni, nojasin eteenpäin, mutta ennen kuin ehdin aloittaa, kuski katsoi minua varovasti kulmien alta ja avasi suunsa: “Pyydän anteeksi välikohtausta”. Meillä on toivoa.